29.10.2015

Aviabulevardi-toimistotalon rakennustyöt edenneet harjannostajaisvaiheeseen

Aviabulevardi harjannostajaiset

Skanska rakentaa parhaillaan Aviabulevardi-toimistotaloa Vantaan Aviapolikseen. Se on ensimmäinen Aviapolis Aseman alueelle valmistuvista rakennuksista uudessa kaupunkikorttelissa, johon tulee toimistotalo, hotelli ja muita palveluita. Rakennustyöt ovat jo pitkällä ja rakennus on harjakorkeudessa. Talo valmistuu tavoitteen mukaan keväällä 2016.

Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman toteaa toimisto- ja hotellikokonaisuuden tuovan mukanaan sekä suoria että välillisiä vaikutuksia Vantaan kaupungin työllisyyteen ja toimeliaisuuteen monella eri lohkolla.

”Aviabulevardin toteuttaminen henkii elinkeinoelämän uskoa valoisampaan tulevaisuuteen. Vantaan kaupunki on panostanut merkittävästi sekä Kehä III:n että Kehäradan rakentamiseen viime vuosien aikana. Tämä viestii osaltaan siitä vakavuudesta, jolla kaupunki suhtautuu Aviapoliksen alueen kasvun edellytysten luomiseen”, toteaa Lindtman.

Yli puolet tiloista on jo vuokrattu ja käynnissä on neuvotteluja useiden yritysten kanssa. Ensimmäisiä Aviabulevardiin muuttavia yrityksiä ovat muun muassa Trimico, Regus, Solteq, LEO Pharma, Mandeli ja eTaika.

LIIKENNEYHTEYDET JA LOGISTINEN SIJAINTI HOUKUTTELEE

Huippusijainti Kehäradan Aviapolis-aseman päällä ja muutaman minuutin matkan päässä lentoasemalta houkuttelee. ”Sijainti, sijainti ja sijainti. Kun tähän lisätään viihtyvyys ja käytettävyys, niin onnistumisen resepti on valmis”, toteaa Solteq Oyj:n toimitusjohtaja Repe Harmanen, yksi tilojen tulevista vuokralaisista.

Toimistotalon lisäksi Skanska rakentaa Aviapolikseen 8-kerroksisen hotellin. Hotelli ja toimistotalo muodostavat yhdessä toisiinsa kiinnittyvän kokonaisuuden. Rakennukset ovat myös visuaaliselta ilmeeltään yhtenäiset: julkisivuissa vuorottelevat kolmella tavalla kuvioitu valkobetoni ja lasi. Hotelli aukeaa syksyllä 2016.

Aviapolis on pääkaupunkiseudun nopeimmin kasvava yrityskeskittymä. Aviapoliksen juna-aseman läheisyyteen on suunnitteilla asuntoja noin 2 000 ihmiselle. Työpaikkoja alueelle syntyy arviolta noin 15 000. Aviapoliksen arvioidaan olevan kokonaisuudessaan valmis 10−15 vuoden kuluttua.

Lue lisää aiheesta Skanskan tiedotteesta.

Kuva: Skanska Finland