12.12.2014

Elämä uusille raiteille

Lähde: Liikennevirasto

Mitä todennäköisimmin tämän jutun lukijana asut Suomessa, tai ainakin lennät Helsinki-Vantaalle silloin tällöin. Ehkä kotisi on pääkaupunkiseudulla, tai Vantaalla, kuten noin 200 000 suomalaisella. Ehkä asut muualla, mutta vierailet toisinaan eteläisemmässä Suomessa työsi puolesta tai sukulaisia tervehtimässä.

Voi olla, että Vantaalle tiuhaan liikennöivä bussi numero 615 on sinulle vanha turvallinen tuttu, jonka kanssa olet viettänyt unisia työaamuja tai jännittäviä hetkiä ennen lomaa. Tunnistitko itsesi?

Tiesitkö jo, että elämäsi on menossa aivan uusille raiteille kesällä 2015?

Kehäradasta on uutisoitu jo pitkään, ja kukaan lukutaitoinen on tuskin voinut välttyä aiheelta kokonaan. Kyseessä on kuitenkin paljon muutakin kuin massiivinen rakennushanke. Kehärata tulee liikuttamaan tavalla tai toisella lähes jokaista suomalaista ja Suomessa vierailevaa.

Kehärata-hankkeen mittavuudesta kertoo se, että vastaavan suuruista julkisenliikenteen projektia ei Suomessa ole nähty sitten metron tulon jälkeen. ”Tavallisen ihmisen näkökulmasta Kehäradan vaikusta tulee suurentamaan, se että kyseessä on myös todella suuri työpaikka-alue”, kertoo HSL:n tiedotuspäällikkö Sari Kotikangas.

Lähde: Liikennevirasto

Lähde: Liikennevirasto

Rata tulee siis vaikuttamaan lento- ja työmatkalaisten elämään, mutta suurin vaikutus arjen kulkemisiin radalla on vantaalaisille.

Kotikangas korostaa, että Vantaan poikittainen kulkeminen tulee helpottumaan huomattavasti radan rakennuksen myötä. ”Ihmisten arjen kulkemiset nopeutuvat niin työ- harrastus kuin koulumatkoillakin”, Kotikangas painottaa. Kyseessä on siis paljon muutakin kuin uusi yhteys Rautatientorilta Helsinki-Vantaalle.

Mitä busseille sitten tapahtuu? Vanha ystävämme 615 ei jätä meitä kokonaan, mutta suunnitelmien mukaan linjan reitti muuttuu kulkemaan Tammiston, Kartanonkosken ja Pakkalan kautta. Näin linja tulee tarjoamaan yhteyksiä Lentoasemalle myös Keski-Vantaalta asuin- ja työpaikka-alueilta.

Kehärata avataan käyttöön heinäkuussa 2015 eli jo ensi kesänä.

Aviapolis Asemalta pääsee Kehärataa pitkin suoraan Helsinki-Vantaalle. Tämä matka kestää n. 2 minuuttia.

Kehärata numeroina:
Pituus: 18 kilometriä, josta tunnelia 8 kilometriä
Vuoroväli: Ruuhka-aikana 10 minuuttia molempiin suuntiin
Matka-aika Rautatientorilta Helsinki-Vantaalle n. 30 minuuttia
Huippunopeus 120 km/h

Lähde: Liikennevirasto

Lähde: Liikennevirasto