Reittisuunnittelulla ihmisten matkustamista voitaisiin tehostaa

Sonja Heikkilä

Liikennetekniikan DI

Liikenteen asiantuntija, Tekes

 

Miten sinä siirryt työpaikallesi?

Minä kuljen työpaikalleni bussilla ja ratikalla Espoosta Helsingin keskustan kautta, koska poikittaisyhteydet ovat heikot. Välille olisi useita muitakin reittivaihtoehtoja joukkoliikenteellä, mutta toisten bussilinjojen vuorovälit ovat pitkähköt ja vaihdot epäluotettavat. Lisäksi matkan varrella ei ole lämpimiä ja viihtyisiä vaihtopysäkkejä. Tämän vuoksi tykkään kulkea Kampin kautta, jossa voin samalla bussia odotellessani tehdä tarvittavat päivän ostokset.

 

Miten tästä matkasta voisi tehdä sinulle mieluisamman?

Suorempaa reittiä pitkin matkan kesto voisi olla huomattavasti lyhyempi. Tietysti kätevintä olisi kulkea suorinta reittiä ja ilman vaihtoja; tällainen voisi onnistua esimerkiksi Kutsuplussalla tai kimppakyydillä. Voisi matkassa olla vaihtojakin, jos ne olisi järjestetty hyvin ja mukavissa olosuhteissa. Joukkoliikenteen pienemmissäkin solmukohdissa voisi olla ’hubeja’, joissa olisi lämmitetyn pysäkin yhteydessä vaikka pari pientä kauppaa. Työmatkalle hyvä vaihtoehto olisi myös kimppakyyti. Tällöin kimpan syntymisen pitäisi olla hyvin helppoa esimerkiksi mobiilisovelluksen avulla.

Tämän lisäksi monenlaisilla lisäpalveluilla matkantekoa voisi muuttaa huomattavasti miellyttävämmäksi. Tällaisia voisivat olla matkustajan tunnistautuminen kulkuvälineeseen ilman matkakortin näyttämistä lukijalle ja liikennevälineiden reaaliaikaiset sijaintitiedot ja niiden välittyminen reittisuunnittelua tekeviin sovelluksiin. Toivoisin reittioppailta myös uudenlaisia ominaisuuksia. Reittiopas voisi päivittää reittivaihtoehtoja reaaliajassa kulkiessani esimerkiksi ratikassa. Tällöin näkisin matkan edetessä muuttuvat reittivaihtoehdot ja voisin sen mukaan päättää piipahdanko mielenkiintoisen näköisen putiikkiin tällä pysäkillä ja jatkan kohta taas matkaani tai valitsen uuden fiksumman reitin. Tällöin dynaaminen matkan suunnittelu helpottuisi, mikä sallisi lisää spontaaniutta joukkoliikenteen käyttäjille. Lisäksi joukkoliikenteellä olisi helpompi matkustaa, jos joku huolehtisi ruokaostokseni kotiin ja harrastusvälineeni suoraan treenipaikalle.

 

Miten liikkuminen työpaikalle eroaa tavastasi liikkua vapaa-ajalla?

Liikkuminen työpaikalle eroaa paljon tavasta liikkua vapaa-ajalla. Vapaa-ajalla mukana saattaa olla enemmän tavaraa ja matka suuntautuu eri kohteisiin ja eri aikoihin. Tällöin liikkumiseen ei muodostu rutiineja ja tuttuja reittejä, jolloin matkanteon opastus ja käyttäjän tuki korostuvat. Töihin mennään usein myös samaan aikaan päivästä, jolloin esim. kimppakyydeistä on helpompi sopia ja joukkoliikennereitit vakioituvat. Toisaalta vapaa-ajalla päällä on usein rennommat vaatteet ja kengät, jotka mahdollistavat mm. pidempien matkojen kävelyn. Toivoisinkin että liikenne mukautuisi paremmin käyttäjän sen hetkiseen tilanteeseen.

 

Miten näet teknologian kehittävän työpaikalle matkustamista tulevaisuudessa?

Näen liikenteessä paljon kehittämiskohteita, joihin voitaisiin löytää ratkaisuja teknologioilla. Teknologialla voidaan merkittävästi parantaa nykyisen liikennejärjestelmän toimivuutta mutta se myös mahdollistaa täysin uudenlaisten palveluiden synnyn. Reaaliaikainen sijaintitieto ja muu tieto liikenteestä sekä sen nopea välittyminen eteenpäin voisivat oleellisesti parantaa niin joukkoliikenteen kuin autoliikenteen sujuvuutta ja miellyttävyyttä reaaliaikaisen reittisuunnittelun keinoin.

Hyvän idean ja teknologian yhdistämisellä voidaan saada aikaan myös uusia palveluita. Uskon että olemassa olevaa teknologiaa voitaisiin hyödyntää huomattavasti paremmin. Toivoisinkin että uudet teknologiat otettaisiin nopeasti ja laajasti käyttöön, jolloin niiden päälle voisi rakentaa monenlaisia innovatiivisia tuotteita ja palveluja. Samalla lailla rajapintoja eri liikennepalvelujen liikennetietoihin pitäisi avata siten, että niitä hyödyntäen ja yhdistellen kolmannet osapuolet voisivat luoda uusia palveluja olemassa olevaa dataa paremmin hyödyntäen. Hyvä esimerkki tästä ovat lukuisat reittiopassovellukset, jotka käyttävät tietolähteenään HSL:n avaamaa joukkoliikenteen aikatauludataa. Nimenomaan uudenaikaisella teknologialla ja avoimilla rajapinnoilla Suomi voi erottautua edelläkävijämaana.